torstai 14. huhtikuuta 2016

UUSI BLOGI


Moikka pitkästä aikaa!

Tulin vain pikaisesti ilmoittamaan, että tämä postaus on tämän blogin viimeinen - enhän ole ollut aktiivinenkaan täällä enää vuoden 2014 jälkeen. Yhden loppu on kuitenkin aina jonkin toisen alku, joten kutsun teidät lämpimästi tervetulleeksi seuraamaan uutta blogiani - VALKOINEN PALETTI



Uusi blogini on aihepiiriltään sisustuspainotteinen lifestyle-blogi, mutta silloin kun leivon, nappaan tietysti kuvat, ja liitän reseptin kera ajallaan blogiin - leivonta ei siis ole tyystin jäänyt pois siitäkään huolimatta, että arki on muuttunut toisen pienen lapsen myötä entistä hektisemmäksi. 

Liitin tähän postaukseen vielä pari leivonta-aiheista kuvaa viime kesältä. Kuvien kakusta ja koristeesta on tulossa juttu uuteen blogiin jossain vaiheessa. Jätän tämän blogin kuitenkin auki, sillä kävijävirtaa tuntuu olevan tasaisesti edelleen, joten maistuvat reseptit ovat edelleen haettavissa! 

Ihanaa kevättä kaikille!



maanantai 9. kesäkuuta 2014

50'luvun polttarit ja kuppikakkuresepti lasten juhliin - 50' Bachelor party and Cupcake recipe for Kids parties



Noniin, pitkästä aikaa taas ehdin kirjoitella. Aijemmin mainitsinkin 50'luvun teemaiset polttarit. Polttareissa oli muun muassa korikiipeilyä, jumppaa 50'luvun musiikin tahtiin morsmaikun vetämänä, hieman mökkeilyä, pin-up -poseerausta, lavatanssit, ja koska sattui olemaan ravintolapäivät, pääsi morsian myymään ja kuorruttamaan omassa Housewife's Kitchen - kojussaan kuppikakkuja Lappeenrannan satamassa. Morsian myi kaikki 60 kuppikakkua ja ostajia oli jonoksi asti! Olivat muuten herkullisia :) !

Kojulle ehti muodostua jono sillä aikaa kun kuorrutteet olivat matkalla. Onneksi kaikki halukkaat saivat kuitenkin lopulta omansa :) !

Pojat innolla odottamassa omiaan.

Kuppikakkujen leipoja ja yksi kaasoista morsiamen apuna



Kuppikakut olivat vaniljan makuisia, ja ne oli ennalta leiponut yksi kaasoista, Hanna. Reseptinä oli käytetty Valion muhkeat muffinit - ohjetta, joka on harmikseni poistettu Valion sivuilta. Vaniljan maku muffineihin oli saatu vaniljarahkaa käyttäen. Kuorrutteita oli kolmea erilaista, makuina vanilja, kaakao sekä mansikka. Kuorrutteet olivat maustettua kermavaahtoa. Jokainen ostaja sai valita itse mieluisensa kuorrutteen koristeineen. Suurin osa kuvista on Ainon käsialaa, ja lisää on nähtävillä hänen blogissaan.

Yksi kesän kauneimmista morsmaikuista!

Kaupan päälle sai mukillisen lemmenjuomaa <3


Onnellinen pikkuhurmuri kävelee tyytyväisenä pois kuppikakku kädessään :)

 Jotta postaus ei jäisi täysin ilman reseptiä, lisään oman vaniljamuffinireseptini oheen. Nämä sopivat erityisen hyvin lastenjuhlille tarjottavaksi! Lapset innostuvat satavarmasti, jos saavat itse valita kuorrutteen karkkikoristeineen, tai ennenkaikkea, jos saavat itse kuorruttaa kuppikakkunsa! Se voisikin olla mukava ohjelmanumero vaikka syntymäpäiville :) !

Vaniljamuffinit

  • 3,5dl vehnäjauhoja
  • 1,5dl sokeria
  • 2tl leivinjauhetta
  • 2tl vaniljasokeria
  • 2 munaa
  • 1dl maitoa
  • 100g voita (en suosittele kuppikakkuressepteissäni margariinia vaan aitoa voita)
  • 2:en vaniljatangon siemenet
Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää voisula, maito ja munat, ja sekoita keskenään lusikalla. Viillä vaniljatankoihin pitkittäin keskelle viilto, ja kaiva lusikalla viiltoa pitkin siemenet, ja sekoita siemenet taikinaan tasaisesti . Annostele vuokiin. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n. 15min. Jäähdytä kylmäksi ja kuorruta maustetulla kermalla (esim kaakao) sekä koristele makeisilla. Nauti!


Lähes koko huikea polttariporukka!

Ja loppuun vielä poseeraus polttarisankarin kera!

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Vielä täällä! - Still here!


Kaapissa on paljon tarvikkeita odottamassa leipojaansa..

 Nyt sateisena päivänä pojan nukkuessa päiväuniaan ehdin raapaista pienen kirjoituksen kuulumisia kuvineen(Instagram-laatuisia). 


Blogipostauksien määrä on ollut häpeällisen pieni kevään aikana, mutta elämäntilanne on juuri nyt niin hektinen, ettei rakkaalle harrastukselle, leipomiselle, vain ole yksinkertaisesti ollut aikaa. Luvassa on kuitenkin kesäkuun aikana postaukset 50'luvun polttareista, jolloin myytiin kuppikakkuja ravintolapäivänä, sekä ihanan maalaisromanttisten häiden minikuppikakuista. 
 
50'luvun polttareista

Äitienpäivänä istutin äidilleni muun muassa murattia kauniiseen peltiruukkuun, ja koristeeksi laitoin eräässä aijemmassa postauksessanikin esiintyneet liput. Uusiokäyttöä :). Mustikkapiirakka on äitini leipoma, reseptiä en ole vielä saanut.


 Olen leipomisvieroitusoireitani helpottanut pitämällä kotonani pientä kasvimaata, pakko kun on jotain näpertää :D. Parveke on täyttynyt erilaisista kukista ja hyötykasveista, ja lisää on luvassa kunhan lopullisesti lämpenee. Mansikkaa olisi tarkoitus istuttaa ainakin kolmeen amppeliin, ja toivon löytäväni joitakin kauniita, syötäväksikin sopivia kukkia, jotta voisin niillä tarvittaessa koristella vaikkapa kuppikakkuja!




Viimeistään lomalla loppukesästä uskon ehtiväni viettää aikaa keittiössä enempikin leipoen. Nyt täytyy rientää ottamaan kanalasagne uunista, ja ehostautua jälleen työiltaa varten. Aurinkoista ja lämmintä alkukesää kaikille!




Ps. Matkailusta kiinnostuneiden kannattaa tsekata juuri ilmestynyt kirja PAKO ARJESTA linkin takaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...